Pitkäaikainen asiakkaamme Hattulan Puu tilaa valikoimansa kaikki ulkoverhoustuotteet meiltä. Asiakaskunta on pitänyt erityisesti valmiiksi maalatuista paneeleista, jotka tekevät rakentamisesta sujuvaa.

Hattulan Puu Oy on Porvoossa toimiva puu- ja rakennustuotteiden erikoisliike, joka tunnetaan laajasta valikoimastaan ja nopeasta palvelustaan.

Jo vuodesta 1995 toiminut yritys siirtyi äskettäin nuorten omistajien, Lassi Heiskasen ja Wille Willnerin haltuun, jotka työskentelivät yrityksessä jo ennestään. Hattulan Puu oli Siparilan asiakkaana jo ennen omistajavaihdosta, ja yhteistyö jatkui sujuvasti sen jälkeenkin.

“Jo yli 10 vuoden ajan olemme tilanneet ulkoverhoustuotteet Siparilan Myllykosken tehtaalta, joka tuli osaksi Siparilaa reilut neljä vuotta sitten tapahtuneen yrityskaupan myötä. Siparila on hyvä ja tunnettu brändi paneelien valmistajana”, toimitusjohtaja Lassi Heiskanen sanoo.

Hattulan Puu on poikkeus rakentajia palvelevien yritysten joukossa, sillä toisin kuin melkeinpä kaikki muut, se ei ole rautakauppa vaan nimenomaan puutavarakauppa.

“Toimitamme tuotteitamme koko Suomeen. Pystymme pitämään hinnat edullisina sillä, että meillä ei ole markkinointikuluja tai johtoportaasta aiheutuvia kuluja. Viime aikoina olemme laajentaneet vahvasti verkkokauppaan”, Heiskanen kertoo yrityksen toiminnasta.

Ensimmäisenä Hattulan Puu otti valikoimaansa Siparilan ulkoverhouspaneelit, ja pikkuhiljaa mukaan tulivat myös sisäverhoustuotteet. Tällä hetkellä valikoimasta löytyvät muun muassa piilokiinnitettävä GOLD PRO -ulkoverhouspaneeli, palosuojattu SAFE-ulkoverhouspaneeli, PLATTA-julkisivulevy sekä useita Siparilan sisäverhouspaneeleita.

Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä Siparilan tuotteisiin

Hattulan Puun asiakaskunta koostuu pääasiassa yksityisasiakkaista, omakotitalorakentajista ja mökin rakentajista. Siparilan tuotteille on näissä kohderyhmissä ollut hyvin kysyntää, ja paneeleita toimitetaan säännöllisesti myytäväksi rekkalasteittain.

“Siparilan tuotteet vastaavat erinomaisesti sekä meidän että asiakkaidemme tarpeisiin. Kun muut tekevät sitä samaa vanhaa puutavaraa, Siparila keksii uusia tuotteita, joista asiakkaat tykkäävät”, Heiskanen sanoo.

“Ulkoverhoustuotteista erityisesti valmiiksi maalatut tuotteet ovat olleet suosittuja asiakkaidemme keskuudessa”, Heiskanen lisää.

Asiakkaiden tyytyväisyydestä Siparilan paneeleihin kertoo Heiskasen kokemuksen mukaan parhaiten se, että minkäänlaista palautetta ei ole tullut.

“Negatiivista palautetta ei ole tullut ollenkaan. Se on varma merkki hyvästä, kun kukaan ei valita. Harvoin asiakkaat myöskään kehuvat tuotteita. Kun mitään ei kuulu, tuotteet ovat juuri sitä, mitä asiakas on toivonutkin.”

Heiskanen tunnistaa myös sen, että ekologisuus on rakentamisessa yhä suuremmassa roolissa, ja tähän Siparilan puutuotteet vastaavat erinomaisesti.

“Ympäristönäkökulma on noussut tärkeämmäksi, ja esimerkiksi sisäilma-asioissa ollaan aiempaa tarkempia. Ihmiset eivät enää halua käyttää mdf-paneeleita niiden suuren formaldehydimäärän takia.”

Sujuvaa yhteistyötä alusta loppuun

Yhteistyöstä Siparilan kanssa Heiskasella on vain positiivista sanottavaa.

“Se on onnistunut kaikin puolin hyvin. Yhteyshenkilömme Mika Hietanen on hoitanut kaiken mallikkaasti. Saamme vastauksen aina kun jotain kysymme, eikä sitä tarvitse odottaa päiväkausia.”

“Toimitusajat ovat myös aina pitäneet paikkansa”, Heiskanen jatkaa.

Kun Heiskasta pyydetään kuvaamaan yhdellä sanalla sitä, mikä yhteistyössä on ollut parasta, hän valitsee sanan sujuvuus.

“S niin kuin Siparila ja sujuvuus. Se varmasti kuvaa parhaiten saamaamme hyötyä.”