Jälleenmyyjät Etsi jälleenmyyjä

Siparila - Passion for Wood

Sisusta koivulla valoa syksyyn

Siparilan PALA-paneeli, kuultava koivuVaalea koivu on pohjoismaisen sisustuksen peruslementti. Koivu on tunnettu Alvar Aallon suunnittelemista huonekaluista, joissa käytettiin paljon koivuvaneria. Koivu soveltuu myös kodin sisustamiseen muutoinkin kuin huonekaluina. Koivu materiaalina on pinnaltaan vaalea ja lähes tulkoon oksaton. Koivu paneeleiden pinta onkin hyvin tasalaatuista verrattuna esimerkiksi mäntypaneeleihin. Koivu on myös kova ja kestävä materiaali. Koivu paneelit voidaan pintakäsitellä kuultavaksi tai maalata peittäväksi. Mikäli puulle ominaista kellastumista haluaa välttää, kannattaa kuultaviin sävyihin lisätä aavistus valkoista, joka hidastaa UV-valon kellastavaa vaikutusta.

KOO-paneeli

KOO2 seinäpaneeli, materiaalina koivuSisustusarkkitehti Kari Lappalaisen suunnittelemat KOO-paneelit sopivat hyvin valmistettavaksi koivusta. KOO-paneeleiden pinnalla leikittelevät valeurat, joilla luodaan puulle rimamaista vaikutelmaa. KOO-paneeleiden asentaminen on kuitenkin rimoja nopeampaa ja muotonsa ansiosta paneelit on mahdollista kiinnittää piiloon naulaamalla. KOO-paneeleissa valittavana on kolme erilaista muotoa; tasainen KOO, yhden valeuran KOO2 sekä kolmen valeuran KOO4, joita voi yhdistellä jouhevasti myös samalla pinnalla. KOO-paneelit ovat 21 mm paksuja ja 95 mm leveitä sisustuspaneeleita, joita voi käyttää kattopaneelina ja seinäpaneelina. Tutustu KOO-paneeleihin tästä

VIRE-paneeli

Vire-seinäpaneeli, materiaalina koivuVIRE-paneelin kolmiulotteinen muoto houkuttelee koskemaan puun pintaa. Koivun syyt tulevat kauniisti esiin ja pinta herää eloon valon vaikutuksesta. VIRE-paneelin onkin loistava sisustuspaneeli, jos haluaa leikkiä valolla ja varjoilla. VIRE-paneelin voi asentaa pystyyn tai vaakaan ja se sopii niin makuuhuoneen sisustukseen kuin olohuoneen sisustamiseen. VIRE-paneelin on suunnitellut Ristomatti Ratia. Jos käytät VIRE-paneelia kattopaneelina, muista asentaa paneelin urospontti katselusuuntaan päin. Lue lisää VIRE-paneelista

PALA-paneeli

PALA paneeli, materiaalina kuultava koivuPALA-paneeli sopii hyvin sisustajalle, joka haluaa kokeilla erilaisia sisustusideoita. Paneelit ovat vain 1005mm ja 505mm pitkiä ja niillä on mahdollista luoda niin kalanruotokuviota kuin tiiliseinän kaltaista ladontaa. PALA-paneeleiden kiinnittämiseen ei tarvita nauloja ja vasaraa vaan paneelit kiinnitetään seinään liimaamalla. PALA-paneelit voidaan asentaa sekä pystyyn että vaakaan.  PALA-paneeleita voidaan käyttää seinäpaneelina ja kattopaneelina. Ainoa muistettava asia on, että paneelia ei saa liimata seinään, jossa on käytetty tasoitteita. Katso ideoita PALA-paneelilla sisustamiseen

Koivu soveltuu materiaalina niin kotien kuin julkisten tilojenkin sisustamiseen. Koivupaneeleita voi käyttää seinäpaneelina ja kattopaneelina. Kaikki Siparilan valmistamat sisustuspaneelit ovat piilokiinnitettäviä eli valmiilla pinnalla ei ole naulankantoja näkyvissä. Ihastu aitoon puuhun!

Ota yhteyttä myyntiimme ja pyydä tarjous aidosta koivupaneelista.

Siparila Vire koivu paneeli Habitare 2018-messuilla

Ota yhteyttä! Contact us

Askarruttaako jokin? Ota yhteyttä – palaamme asiaan mahdollisimman pian!