Jälleenmyyjät Etsi jälleenmyyjä

Siparila - Passion for Wood

Vesilahden kirjasto

Avattu
29.5.2018
Arkkitehti
Arkkitehtuuritoimisto Maarit ja Aarni Holttinen


Käytetyt tuotteet:

Vesilahden kirjasto

Tampereen kupeeseen Vesilahden kuntaan avattiin 29.5.2018 uusi puurakenteinen kirjasto, josta on tarkoitus tulla kuntalaisten yhteinen olohuone. Suunnittelun kantavana teemana oli luoda rakennukselle vankka ilme puusta, jonka rinnalla on käytetty lasipintoja tuomaan valoa ja elävyyttä. Julkisivu paneloitiin palosuojatulla Topcoat-paneelilla, joka on 28 mm paksua ja 220 mm leveää. Ulkoverhouspaneelit on pintakäsitelty kuultavalla Poro-sävyllä. Vesilahden keskustan muu rakennuskanta on hyvin perinteistä puutalo aluetta. Kirjaston elävän ja kutsuvan muodon haluttiin tuovan keskustaan uutta ilmettä, mutta sen piti olla samalla luonteva osa muuta keskustaa. Kirjaston suunnittelua tehtiin tiiviissä yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Lopputuloksena syntyi moderni, yhtenäinen tila. Kirjastossa ei ole erillisiä, suljettuja tiloja vaan lasiseinät jakavat kirjaston eri tiloja. Kirjaston tiloissa on huomioitu niiden monikäyttöisyys ja siellä pystytään esimerkiksi pitämään taidenäyttelyitä ja elokuvailtoja. Kirjaston rakennettu kerrosala on 771 m².

julkisivu TOPCOAT 28*220 liimattu kuusi, kuultava 5087
Kirjastosta haluttiin elävä ja kutsuva ulkomuodoltaan.
julkisivu TOPCOAT 28*220 paneeli liimattu kuusi, kuultava 5087
Julkisivussa ei ole näkyviä naulankantoja, ja jatkokset soljuvat huomaamattomasti.
Kirjaston julkisivut on paneloitu täysin valmiiksi maalatulla TOPCOAT-paneelilla.
TOPCOAT paneeli 28*220 liimattu kuusi, kuultava 5087
Julkisivussa on käytetty 28 mm paksua ja 220 mm leveää ulkoverhouspaneelia poro-sävyyn käsiteltynä.
puujulkisivu TOPCOAT 28*220 liimattu kuusi, kuultava 5087
Ota yhteyttä! Contact us

Askarruttaako jokin? Ota yhteyttä – palaamme asiaan mahdollisimman pian!