×

Are you from North America? Move to Siparila North America page →

Ota yhteyttä

Siparila

Keittiön suunnittelu – jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain pinkkiä

syyskuu 24, 2014

Keittiön suunnittelu käynnistyi aivan ensimmäisenä koko projektissa. Tärkeää oli, että keittiöstä tulisi toiminnoiltaan meidän perheen tarpeita vastaava. Monta iltaa kului miettien eri vaihtoehtoja ja pohtien, mikä ei silloisessa keittiössä toiminut. Kävin läpi keittiön työjärjestystä; missä tavarat säilytetään ja miten eri toiminnot keittiöön sijoittuvat.Keittiöstämme tuli aika suuri noin 27 m², joten jääkaappi, liesi ja allas sijoittuvat keittiön toiseen päähän sopivan matkan päähän toisistaan. Näiden kaikkien ympärillä on reilusti laskutilaa. Roskikset sijoitin altaan viereen enkä alle sillä usein roskakoria ja allasta tarvitaan yhtä aikaa. Toimintojen löytäessä omat paikkansa oli aika alkaa suunnittelemaan keittiön visuaalista ilmettä. Säilytys painottuu keittiössämme laatikoihin, joita on reilusti. Halusin, että yläkaapit ovat muodoltaan neliöitä ja tästä muodostuikin ratkaiseva tekijä keittiötoimittajaa valittaessa. Kaikilta toimittajilta ei nimittäin saa kaappeja omilla mitoituksilla.

vihtavuori_kohde_001_web (1)
Struktuuripaneelia keittiön ja olohuoneen katossa

Keittiön muu visuaalisuus lähtikin sitten rakentumaan vähän pienemmistä asioista. Olin saanut äidiltäni jo aikaa sitten kaksi tuolia, jotka äitini oli saanut omalta äidiltään kotoa muuttaessaan. Päätin kunnostaa tuolit ja hankkia pari uutta tuoliparia niiden kaveriksi. Keittiöön hankittiin yksinkertainen ruokapöytä, ettei kokonaisuus eriparisten tuolien kanssa menisi liian sekavaksi. Tehosteväriksi olohuoneeseen ja keittiöön valikoitui pinkki. Erilaiset pinnat yhdistyvät tässä tilassa yhdeksi kokonaisuudeksi; mattamainen ja rosoinen katto, sileä laattamainen tapetti sekä korkeakiiltoiset keittiönkaapit.

 

vihtavuori_kohde_002_web (1)
Laattamainen tapetti antaa mielenkiintoisen kontrastin puulle

 

Facebook Instagram Twitter Pinterest

Tilaa Siparilan uutiskirje →