×

Are you from North America? Move to Siparila North America page →

Ota yhteyttä

Siparila

Rosoista puuta pintaan

syyskuu 24, 2014

Tervetuloa tutustumaan Kotikoloseen. Kotikolonen on talopaketin pohjalle rakentunut koti, meidän unelmakotimme. Sisustus on lähellä sydäntäni ja yritän toteuttaa omaa tyyliäni yhdistelemällä puuta ja kaikkea muuta. Varastoni on myös pullollaan kaikkea ihanaa vuosikymmenten takaa, jolle yritän keksiä käyttökohteita sisustuksessani.Talopakettiimme olisi kuulunut sisustuspaketti, joka olisi kattanut kaikki talon listat sekä paneelit. Talotehtaan tarjoama paketti oli kuitenkin hieman persoonaton. Erityisen tärkeää minulle oli, puusepäksi opiskelleena, että talomme listat ja paneelipinnat olisivat aitoa puuta. Puu on elävä ja hengittävä materiaali ja olen pienestä pitäen rakastanut tuijotella kattoon ja katsella oksien ja puun syiden muodostamia kuvia ja kuvioita.

struktuuri_black_white-100-dpi
Sturktuuripaneelin rosoisesta pinnasta näkee pintaa syvemmälle

Struktuuripaneeli taas vei sydämeni jo edellistä kotia remontoidessamme. Sen rosoinen, eikä niin huoliteltu ilme on juuri minun makuuni. Tykkäänkin sisustuksessa yhdistellä erilaisia pintoja toisiinsa: rosoisia sileisiin ja mattapintoja kiiltäviin. Näin sisustukseen saa mielenkiintoa, vaikka väripaletti olisikin harmoninen. Tosin rakastan väreillä ilotteluakin. Tapanani on toteuttaa tämä tekstiileillä ja muilla pienemmillä yksityiskohdilla, joita on helppo vaihtaa maun ja vuodenaikojen muuttuessa.

Lue lisää kuulumisiani: http://kotikolonen.blogspot.fi/

Facebook Instagram Twitter Pinterest

Tilaa Siparilan uutiskirje →